torstai, 1. syyskuu 2011

Legacy Tavares

Pitkän tauon jälkeen olen palannut legacykirjoittamisen pariin. (: Tällä kertaa legacy on kuitenkin tehty Sims 3 -pelillä, eli jotain eroa aiempiin legacyihin löytyy, vaikka muuten tyylini onkin pysynyt aika pitkälti samanlaisena kuin Rodriquesienkin.

Lukemaan uuden legacy-sukuni Tavaresien tarinaa pääsee TÄSTÄ.

Ja jälleen kerran kiitos kommenteista, joita olette yllättävänkin ahkerasti laittaneet Rodriquesien loppumisen jälkeen. (:

torstai, 26. marraskuu 2009

Legacy Winterfield

Päätinpä sitten aloittaa uuden legacyn. Pidempiä puhelematta
LEGACY WINTERFIELD
olkaa hyvät.

Ja tietenkin kiitos kaikista kommenteista, joita Rodriquesit ovat saaneet viimeisen osansa jälkeen. :)

tiistai, 2. kesäkuu 2009

36: Kymmenes sukupolvi

finale.jpg

Isabellan suloisuus ylitti kaikkien odotukset. Tytön syvin haave kuitenkin mursi kuvan kauniista, hauraasta ja viattomasta neidosta: Bella tahtoi terrorisoida koko naapurustoa ja Simlandiaa rikollisnerona. Davidin haaveet olivat hieman maltillisemmat. Hän haaveili hallitsevansa maailmaa median avulla mediamogulina.

finale1.jpg

Arthur ja Alli haaveilivat vain toisistaan ja yhteisestä ajasta. Alli oli rento nainen eikä häntä haitannut juoksennella ympäriinsä pelkissä alusvaatteissa. Öilliset tanssit parvekkeella olivat romanttisia.

finale2.jpg

Arthur oli huomannut, että talon edusta kuhisi kaikenlaisia ötököitä torakoista lähtien. Mies tarttui rohkeasti myrkkypulloon ja sumutti öttiäiset hengiltä.

finale3.jpg

Aamulla, heti auringon noustua pilviselle taivaalle, Alli ja Arthur saivat toisensa.

finale4.jpg

Häitä todistamassa olivat vain hirsikartanon asukit.

finale5.jpg

Vaikka vieraita oli vain vähän, tilaisuus oli todella romanttinen.

finale6.jpg

"Voitte suudella sulhasta", Arthur hassutteli alttarilla ja sai Allilta hymyllä kuorrutetun suudelman.

finale7.jpg

Ja kuten arvata saattaa, pariskunta kirmasi heti naimisiinmenon jälkeen yläkertaan lakanoita pöllyttämään.

finale8.jpg

Isabella päätti lähteä yliopistolle heti tilaisuuden jälkeen. Hän ei vaihtanut edes vaatteita, vaan marssi kauniissa juhlaleningissään taksiin, joka vei hänet kampukselle.

finale9.jpg

David seurasi sisartaan.

finale10.jpg

"Kun olet ruskistanut kalan kevyesti ja maustanut sen, asetat ruoan uunin keskitasolle ja kypsennät sitä 15 minuuttia", Kenzie neuvoi Kyöstiä ruoanlaitossa, "Tällä kertaa et voi mokata."

finale11.jpg

"Hmmh", Kenzie totesi, "Näköjään onnistuit mokaamaan kaikista neuvoista huolimatta". Kyösti mutisi jotakin turhasta tarkkuudesta, mutta ei uskaltanut sanoa mitään ääneen.

finale12.jpg

Alli ja Arthur eivät pelänneet esitellä rakkauttaan edes ruokapöydässä.

finale13.jpg

Tähtisädetikkujen lumo oli vastustamaton.

finale14.jpg

MacKenzie oli kuullut, että pihatöitä oli hauskempi tehdä juhlavaatteissa. "Pah!" Kenzie puhisi, "Tämä on vain kahta kamalampaa!"

finale15.jpg

Allille oli iskenyt ikävä pahanolontunne, joka johdatti hänet usein vessanpöntön äärelle.

finale16.jpg

Allin vatsa kenkutteli ikävän paljon. Hänellä oli kyllä vahva aavistus, mistä kaikki johtui. Hän oli mitä luultavimmin raskaana, mutta ehkä Kyöstin palaneilla ruoillakin oli osuutta asiaan.

finale17.jpg

Kenzie oli löytänyt taloudenhoitaja Katri Lassilasta uuden ystävän.

finale18.jpg

Allin aavistelut saivat vahvistuksen, kun vauva ilmoitteli tulostaan työpäivän jälkeen.

finale19.jpg

Arthur innostui tulokkaasta kovasti. "Ajatteles, pikkuinen, kun sinä synnyt, on sukumme kantaäidin Christinen tavoite saavutettu. Hän on vihdoin saanut näyttää vanhemmilleen, että hän kykenee luomaan kukoistavan ja elinvoimaisen suvun ilman rahaakin", hän selitti Allin vatsakummulle.

finale20.jpg

Raskauden aikana Allilla oli aikaa harjoitella uusia asioita. Viulunsoitto oli lähellä hänen sydäntään, ja hänellä oli selvästi lahjoja. "Soita minulle, Alli", pyyteli Arthur usein.

finale21.jpg

Kenzien iäkkään ulkokuoren alla asusteli yhä lapsenmielinen tyttö, jolle sanomalehdet tarkoittivat uutisten lisäksi myös paperilennokkia.

finale22.jpg

Allin ulkokuoren sisällä taas kasvoi uutta elämää, joka usein muistutteli tulostaan.

finale23.jpg

Arthur oli päättänyt jatkaa kirjailijanuraansa. Mieshän oli kirjoittanut teinivuosinaan dekkarin, joka oli jymymenestys. Nyt hän kuitenkin vaihtoi genreä ja kirjoitti romantiikkaromaania Ruusutarhan tytöt, jonka kuumat lemmenkohtaukset saivat oikolukijana toimineen Allin posket punehtumaan. 

finale24.jpg

"Muistahan, että lapsi tarvitsee unen ja ruoan lisäksi paljon läheisyyttä", Kenzie neuvoi Allia.

finale25.jpg

Eräänä talvisena aamuna Rodriquesien olohuoneeseen asteli sinisilmäinen pingviini.

finale26.jpg

Kenzie teki tuttavuutta mustavalkoisen linnun kanssa ja ihmetteli, miten veijari oli päässyt sisään.

finale27.jpg

Pingviini kiitti hellyydestä pissaamalla lattialle ja kiipeämällä varsin taitavasti tikkaita pitkin yläkertaan. Sitten se viipotti ulos.

finale28.jpg

Keittiössä siivoillut Alli vajosi miltei polvilleen äkillisesti iskeneestä tuskasta. Synnytys oli käynnistynyt, ja kymmenes sukupolvi oli syntymäisillään!

finale29.jpg

Allin tuskankiljahdukset saivat Kenzien ryntäämään paikalle. "Muista hengitys!" Kenzie ohjasti.

finale30.jpg

"Onpas siinä kaunis lapsi!" Kenzie hihkaisi ja Alli nauroi onnesta antaessaan tulokkaan isoäidin käsivarsille.

finale31.jpg

"Onpas siinäkin kaunis lapsi!" Kenzie hihkaisi uudestaan, kun vastasyntyneelle syntyi sisarus. Alli oli saanut kaksoset.

finale32.jpg

Pikkuiset olivat tyttöjä molemmat, ja Allin ja Kenzien mielestä he olivat suloisimmat olennot koko maailmassa. Kaksosista ensimmäisenä syntynyt sai nimekseen Lacey.

finale33.jpg

Laceyn muutamaa minuuttia nuorempi sisar nimettiin Lucyksi. Arthur ihastui tyttäriinsä ikihyviksi.

finaleb.jpg

Tyttöjen vauva-aika kului äärimmäisen nopeasti. MacKenzie ja Kyösti auttoivat kaksosia kasvussa.

finaleb1.jpg

Lacey oli perinyt kasvonpiirteensä äidiltään. Mustat hiukset periytyivät kaukaa, neljän sukupolven takaa Leolta asti.

finaleb2.jpg

Lucy muistutti enemmän Arthuria kuin Allia. Kaksosista ei välttämättä olisi heti tajunnut, että he olivat niin läheistä sukua.

finaleb3.jpg

Laceyn luonne oli tasainen (4-7-6-7-6) ja tyttö oli uudessa hiustyylissään suloinen kuin suklaanappi.

finaleb4.jpg

Lucyn luonne oli vaihtelevampi (4-1-10-7-3).

finaleb5.jpg

Lucy sai tehdä heti tuttavuutta valkoisen potan kanssa. Kenzie varmisti, että tyttö tiesi, miten potan kanssa tuli käyttäytyä.

finaleb6.jpg

Yläkerrassa Lacey pääsi pihapottailemaan Arthurin avustuksella.

finaleb7.jpg

Sitten olikin aika ottaa ensimmäiset askelet.

finaleb8.jpg

Keittiössä Lucykin harjoitteli kävelemistä.

finaleb9.jpg

Kaksosille opetettiin kaikki heti. Laceyta uuden oppiminen alkoi jo rasittaa, ja puheharjoitukset menivät kiukutteluksi. Onneksi Arthur oli kärsivällinen sim.

finaleb10.jpg

Opettelun vastapainoksi oli tietenkin pidettävä hauskaakin. Lucyn lempilelu oli kiikkukaakki.

finaleb11.jpg

Kiikkuilun jälkeen Arthur juotti Lucylle mahtimaitoa ja sai opetettua tyttärensä puhumaan hurjan nopeasti.

finaleb12.jpg

"In your face, naapurin mummo!" Arthur intoili, "Sanoit, ettei minusta koskaan tulisi opetusministeriä, mutta tässä sitä nyt ollaan! Minä määrään koulutuksesta tässä maassa!"

finaleb13.jpg

Herra Opetusministerin lapset aiheuttivat kaikissa ihastuneita huokauksia.

finaleb14.jpg

Arthur osti Lucylle ja Laceylle nukkekodin, mutta tytöt eivät päässeet koskemaankaan uuteen leluunsa, sillä Kenzien oli pakko päästä leikkimään.

finaleb15.jpg

Kun tytöt puhkesivat itkuun Kenzie vihdoin tajusi, että nukkekoti ei ollut tarkoitettu hänelle. Kenzie häipyi vähin äänin ja tytöt pääsivät leikkimään.

finaleb16.jpg

Kaksoset kasvoivat hurjan nopeasti. "Kohta mä olen isompi kuin tuoli", Lucy mietti hetkeä ennen kasvuaan.

finaleb17.jpg

Lucysta kasvoi vähintäänkin tätinsä Isabellan veroinen kaunotar.

finaleb18.jpg

Lacey oli innoissaan kasvamisestaan.

finaleb19.jpg

Lacey ei jäänyt siskoaan huonommaksi ulkonäön suhteen, vaikka oliki aivan eri näköinen kuin Lucy.

finaleb20.jpg

Allin mielestä tähdet olivat kauneinta maailmankaikkeudessa.

finaleb21.jpg

Lucy ja Lacey juhlistivat synttäreitään ryntäämällä heti pihalle leikkimään.

finaleb22.jpg

Aamulla Kenzietä tultiin hakemaan tuonpuoleiseen. "Eihän minun aikani ole vielä lopussa!" Kenzie vastusti, "Tuollahan on vielä hiekkaa vaikka kuinka paljon.. Ainakin kolme murua on vielä valumatta!"

finaleb23.jpg

Viikatemiestä vastaan ei kuitenkaan voinut taistella ja Kenzie katosi Rodriquesien elämästä. Lucy järkyttyi syvästi isoäitinsä kuolemasta.

finaleb24.jpg

Paras tapa selvitä läheisen poismenosta oli jatkaa elämää. Lucy sai apua läksyihin äidiltään.

finaleb25.jpg

Seinän toisella puolella Arthur auttoi Laceyta läksyjen kanssa.

finaleb26.jpg

Sitten Viikatemies tuli toiselle vierailulle.

finaleb27.jpg

Arthur ja Alli seurasivat, kuinka Kyösti käveli seinän läpi pois tästä maailmasta.

finaleb28.jpg

Arthur ja Alli lohduttivat toisiaan suudelmilla.

finaleb29.jpg

Elämä jatkui normaaliin tapaansa. Tytöt menestyivät koulussa hyvin, ja Arthur oli hurjan ylpeä Lucysta ja Laceysta.

finaleb30.jpg

Lacey oli tutustunut naapurustossa liikuskelevaan Paljettiin. Lucysta oli paljon hauskempaa hyppiä hyppynarulla kuin leikkiä kissojen kanssa.

finaleb31.jpg

Lacey ja Lucy olivat läheisiä eroavaisuuksistaan huolimatta.

finaleb32.jpg

Tyttöjen oli aika kasvaa. Arthur seurasi, kun Lucy ja Lacey puhalsivat kynttilänsä.

finaleb33.jpg

Lucysta kasvoi ihan isänsä tytär. Ainoa piirre, jonka hän oli perinyt Allilta, olivat kulmakarvat.

finaleb34.jpg

Lacey taas oli aivan äitinsä kopio tummia hiuksia lukuunottamatta.

finaleb35.jpg

Laceyn tavoitteeksi arpoutui perhe.

finaleb36.jpg

Lucy tavoitteli elämässään nautintoja.

finaleb37.jpg

"Isi hei", Lucy sanoi Arthurille, "Me ollaan tässä vähän mietitty.." Arthur katsoi tyttöjään hämmentyneesti. "Niin. Kun sähän olet suvun perijä, niin me haluttaisiin tietää, että kummasta meistä tulee perijätär?" Lacey kysyi. Arthur hymyili ja sanoi: "Ei kummastakaan. Teillä ei ole enää mitään velvoitteita jatkaa sukuamme tässä samassa talossa. Teidän ei ole pakko pitää sukunimeämme. Te voitte muuttaa vaikka Zimbabween, jos siltä tuntuu! Meidän sukumme tavoite on nyt täytetty, tytöt. Te olette kymmenes sukupolvi, ja kantaäitimme Christinen meille osoittama tehtävä on nyt ohi", Arthur selitti. Lucy ja Lacey katsoivat toisiaan pöllämystyneinä, mutta onnellisena: ei enää mitään sukuvelvoitteita eikä perijäkiistoja (joilta tässä suvussa on vältytty)!


finaleb39.jpg

Loppu. [Muistakaa katsoa sukupuu, josta näkee koko suvun Christinestä Lucyyn ja Laceyhyn!]

Se oli sitten siinä. Kiitos kaikille tarinaa seuranneille ja erityiskiitos niille, jotka ovat ilahduttaneet kommenteilla. :) Hyvää kesää ja hauskoja hetkiä Simsin parissa!

Niin, ja kommentoidahan saa tätä viimeistäkin osaa. :)

lauantai, 23. toukokuu 2009

35: Vaimomatskua

kolviis-a.jpg

Kenzie rakasti pienokaisia kovasti, vaikka David ei ollutkaan hänen biologinen jälkeläisensä.

kolviis-a1.jpg

Kenzie oli aina ennen ollut se nuori ja upea äiti, mutta nyt hänenkin oli aika siirtyä vanhuuteen.

kolviis-a2.jpg

Samaan aikaan myös Kyösti harppasi harmauteen.

kolviis-a3.jpg

Onneksi Kenzie ei rupsahtanut miltei lainkaan.

kolviis-a4.jpg

Samana päivänä vietettiin myös Isabellan ja Davidin synttäreitä.

kolviis-a5.jpg

Davidia ei voinut kehua erityisen suloiseksi, mutta erikoiseksi kyllä. Poika oli äärimmäisen siisti ja kiltti: 10-4-9-2-10.

kolviis-a6.jpg

Isabella oli ainoa lapsista, joka peri isänsä punaiset hiukset. Pikkuprinsessalla oli taipuvuutta marisemiseen: 8-3-10-6-2.

kolviis-a7.jpg

Arthur päätti, että talossa ei haisuvaippoja enää nähtäisi. Isabella oli mielellään isoveljen opissa.

kolviis-a8.jpg

MacKenzie ei ollut menettänyt tippaakaan viehättävyydestään vuosien saatossa.

kolviis-a9.jpg

Kyösti oli harmaahapsena jopa komeampi kuin nuorempana.

kolviis-a10.jpg

Pikku-Bellaa kiukutti ja usein. Kyösti oli kuitenkin kärsivällinen.

kolviis-a11.jpg

David oli aina iloinen ja pirteä. Poika hurmasi kaikki ihanalla luonteellaan.

kolviis-a12.jpg

Alex ja Bella olivat todella läheisiä. Isoveli varmisti, että pikkuprinsessalla oli aina kaikki hyvin.

kolviis-a13.jpg

Kenzie yritti opettaa Davidia puhumaan, mutta alienlasta kiinnostivat aivan muut jutut.

kolviis-a14.jpg

Oli yksi asia, josta Bella ei valittanut: kävelyharjoitukset. Niistä hän piti kuin hullu puurosta.

kolviis-a15.jpg

Jameskin osallistui pikkusisarustensa kasvattamiseen. Davidille kertyi karismapisteitä hurjaan tahtiin, kun James auttoi.

kolviis-a16.jpg

"Hyvä poika, juuri noin", Kyösti jutteli. Hän ajatteli, että lapsia voisi kouluttaa kuin koiria, joten hän silitteli, kehui ja antoi herkkuja Davidille ja Isabellalle, kun he onnistuivat toimissaan.

kolviis-a17.jpg

Alex rakasti shakkia. Kenzielle peli tuotti päänvaivaa.

kolviis-a18.jpg

"Aina toi vaan nukkuu", James mutisi. Hän olisi tahtonut viettää aikaa Arthurin kanssa.

kolviis-a19.jpg

Arthurilla ja Alexanderilla oli synttärit. Alex pääsisi sukeltamaan teinien ihmeelliseen maailmaan, kun taas Arthurilla oli edessä aikuisuus.

kolviis-a20.jpg

Veljesten ikäero näkyi paitsi kynttilöiden määrästä, myös siitä, miten he synttäreihinsä suhtautuivat.

kolviis-a21.jpg

Alexander kasvoi hiukan veljeään nopeammin. Pojan tavoitteeksi arpoutui tieto ja hän tahtoi tulla tähtirosvoksi.

kolviis-a22.jpg

Arthurista kasvoi äärimmäisen miellyttävän näköinen.

kolviis-b.jpg

Uudella vaatetyylillä päästiin eroon teini-iän snobivaikutelmasta.

kolviis-b1.jpg

Arthur aloitti aikuisuutensa opettamalla Davidia kävelemään.

kolviis-b2.jpg

"Isi, sulta tuli pissit pöksyyn!" David riemastui, kun Kyöstille kävi vahinko, "Sun olis pitänyt mennä potalle!" Kyösti-parka ei ollut tajunnut, että vanhana rakko oli heikompi kuin ennen.

kolviis-b3.jpg

Arthur oli lähtenyt kaupungille vaimonhakuun. Mukavia nuoria naisia ei näkynyt mailla halmeilla, mutta eräs hyvin säteilevä vanha rouva kiinnitti Arthurin huomion.

kolviis-b4.jpg

Arthur tajusi, että nainen oli noita. Koska mies tahtoi tietää kaiken kaikesta ja oli jo kaikkien tuntemiensa alojen ekspertti, hän tahtoi oppia taikomaankin. Arthur päätti lahjoa noitaa mieltymysmehulla, jotta saisi naiselta taikataito-opetusta.

kolviis-b5.jpg

Alexanderilla ei ollut vielä kaikki perustiedotkaan hallussa, joten nuorukainen kulutti aikaansa lukemalla kirjoja.

kolviis-b6.jpg

Davidilla ja Isabellalla oli taas kasvun paikka. Kyösti ja Kenzie hymyilivät toisilleen: niin nopeasti ne pienet kasvavat!

kolviis-b7.jpg

Kenzie oli aivan innoissaan, kun perheen pienimmätkin olivat vihdoin kouluikäisiä. Kyöstin käytös oli paljon arvokkaampaa.

kolviis-b8.jpg

Bella oli suloinen punapää ja varmasti vanhempana kääntäisi poikien päät.

kolviis-b9.jpg

David pysyi ihan itsensä näköisenä.

kolviis-b10.jpg

Talo alkoi käydä aika ahtaaksi, kun sitä asutti kaksi vanhusta, yksi aikuinen, kaksi teiniä ja kaksi lasta. Kyöstiä harmitti, kun vessa oli aina varattuna. James ja Kenzie viettivät aikaa vessassa ihan muuten vaan, eivätkä tajunneet, että joillakin saattaisi olla ihan oikeasti asiaa sinne.

kolviis-b11.jpg

Arthur tahtoi kovasti naisystävän, ja pyysi ennustajaeukolta apua. Suhde Samanthan kanssa oli päättynyt, sillä Samantha oli vielä teini, ja koska tyttö oli sukua Arthurille. Perijä ei saisi naida omaa sukulaistaan.

kolviis-b12.jpg

"Jaa naista sinä haluat vai?" eukko vastasi Arthurin treffiseuralaispyyntöön, "Se maksaisi sitten rahaa." Arthur maksoi mielellään.

kolviis-b13.jpg

Pahaksi onneksi ennustajaeukko ei tajunnut, että Arthur oli sukua miltei kaikille Katajalehdon naisille. Niinpä Arthurin täytyi lähettää Andromeda pois.

kolviis-b14.jpg

"Nyt tahtoisin jonkun, joka sopisi minulle täydellisesti, ja jonka sukunimi ei olisi Rodriques tai Musta", Arthur pyysi. Ennustajaeukko nyökkäili ymmärtäväisesti.

kolviis-b15.jpg

Arthurin seuraavaksi seuralaiseksi arpoutui melko miehekäs nainen, joka oli niin ujo, ettei saanut sanaa suustaan.

kolviis-b16.jpg

Sitten ennustajaeukko loihti paikalle Cinnamonin, joka tietenkin oli kiellettyjen listalla.

kolviis-b17.jpg

Koko perhe söi aina yhdessä aamiaista. Se olikin ainoa hetki päivästä, kun kaikki olivat samassa paikassa.

kolviis-b18.jpg

Arthur oli ostanut ennustajaeukolta niin paljon palveluja, että eukko palkitsi hänet lahjalla.

kolviis-b19.jpg

Jälleen kerran Rodriquesien pihaan oli ilmestynyt taikalamppu.

kolviis-b20.jpg

Arthur meni tapaamaan henkeä, jonka sukunimi oli Kalliala.

kolviis-b21.jpg

"Kolme toivomusta ja silleen, eikö vaan?" Arthur tiedusteli hengeltä. "Aivan niin", henki vastasi jokseenkin tympääntyneenä. Koska rakkautta ei voinut toivoa, Arthur toivoi mielenrauhaa, kauneutta (:D) ja pitkää ikää.

kolviis-b22.jpg

Sitten käännyttiinkin taas ennustajaeukon puoleen. Arthur sai tällä kertaa treffiseuralaisekseen Erika-nimisen poliisin.

kolviis-b23.jpg

Arthur ei ollut Erikasta erikoisemmin kiinnostunut, mutta tarjosi naiselle uuden kampauksen ja meikin. Vaikka treffit menivätkin vähän pieleen, Erika lähti hymyssä suin.

kolviis-b24.jpg

Seuraavakin seuralainen oli poliisi, tällä kertaa nimeltään Hannele.

kolviis-b25.jpg

Arthur uudisti myös Hannelen tyyliä, vaikka Hannele ei ollutkaan ihan Arthurin mieleistä vaimomateriaalia.

kolviis-b26.jpg

Sitten eukko loihtikin paikalle hieman ikääntyneemmän neidon, jonka Arthur hylkäsi saman tien: hän tahtoi naisen, jonka kanssa voisi saada lapsia.

kolviis-b27.jpg

Eukko ei tainnut tajuta sitä, sillä seuraavakin ehdokas oli mummeli, jolla oli kaiken lisäksi täsmälleen samanlaiset vaatteet kuin edelliselläkin mummolla.

kolviis-b28.jpg

"No, herra on sitten hyvä ja tyytyy tähän", eukko tiuskaisi, kun Arthur pyysi taas uutta seuralaista.

kolviis-b29.jpg

Arthur päätti yrittää Alli Karnilaksi itsensä esitelleen naisen kanssa. Oli Alli ehdottomasti hurmaavin kaikista ehdokkaista.

kolviis-b30.jpg

Arthur loihti Allillekin uuden tyylin. Nainen alkoi näyttää hänen silmiinsä melkoisen hyvältä.

kolviis-b31.jpg

Allikin tuntui olevan kiinnostunut Arthurista.

kolviis-b32.jpg

David ja Isabella pelasivat usein shakkia, vaikka Bella olikin melko huono häviäjä.

kolviis-b33.jpg

Jamesista oli kuoriutunut kunnon kalamies. Hän tunsi kaikki niksit ja sai suuria kalasaaliita.

kolviis-b34.jpg

Arthur päätti yrittää hurmata Allin. "Vau, siis olet ihan varatoimitusjohtaja?" Arthur ihaili, "Musta on hienoa, että naisella on sekä älliä, vaikutusvaltaa että kauneutta."

kolviis-b35.jpg

"Varatoimitusjohtajan työ on varmasti rankkaa. Anna kun mä vähän hieron sun niskojasi", Arthur jutteli.

kolviis-b36.jpg

Alli palkitsi Arthurin iskuyritykset suudelmalla. Arthur oli niin kuumissaan Allin takia, että poltti itsensä.

kolviis-b37.jpg

Alli ja Arthur olivat jo ensitreffien jälkeen ihan pihkassa.

kolviis-b38.jpg

"Tervetuloa vaan sukuun!" Kenzie innostui nähdessään poikansa uuden naisystävän. Arthur punastui: eihän hän vielä tiennyt, oliko heidän suhteensa vakava. Kenzie sen sijaan oli vuorenvarma, että Allista tulisi Rodriques.

kolviis-b39.jpg

Kyösti ja Alexander tykkäsivät leikkiä taputusleikkiä. Heitä ei kiinnostanut ollenkaan, että Arthurilla oli naisseuraa.

kolviis-b40.jpg

Arthur tarjosi Allille palaneita porsaankyljyksiä, joiden paha maku onneksi unohtui lentosuukkojen ja ujojen vihjailujen myötä.

kolviis-b41.jpg

"Ahaa. Ensin siis otetaan kunnolla kiinni, sitten lähennytään, kunnes huulet koskee toisiaan, ja sitten vähän nuoleskellaan", David mutisi yrittäessään painaa mieleen, miten suutelu toimii.

kolviis-b42.jpg

Kyösti ja Kenzie näyttivät Davidille mallia, miten suutelu oikeasti toimii.

kolviis-b43.jpg

Bella oli sitä mieltä, että keksit ovat paras mahdollinen aamupala, eikä hän suostunut syömään mitään muuta.

kolviis-b44.jpg

Rodriquesien kunto alkoi rapistua, joten pihalle rakennettiin oma pikkuinen kuntosali. Kenzie innostui kuntopyöräilystä.

kolviis-b45.jpg

"Oi Allisein, sä kaunein maailmas oooooot!" Arthur luritteli rakkauslaulun Allille, joka hymyili vaisusti ja vilkuili ympärilleen. Arthurilla oli melko raastava ääni.

kolviis-b46.jpg

James oli tutustunut neitoon nimeltä Aurora Puistola. Hän ajatteli, että Aurorasta voisi tulla jotakin muutakin kuin pelkkä ystävä.

kolviis-b47.jpg

Aurora ei ollut kaikkein viehättävin neito, mutta uuden kampauksen ja meikin myötä hänkin näytti hitusen paremmalta.

kolviis-b48.jpg

James sai kuitenkin heittää romanttiset haaveensa Auroran suhteen, sillä hänen oli aika kasvaa.

kolviis-b49.jpg

Jamesista ei kasvanut lainkaan hullumman näköinen jätkä.

kolviis-b50.jpg

James sai kuitenkin hermoromahduksen, sillä tajusi jättäneensä yliopiston väliin. "Mutku mä oisin tahtonut.." mies sopersi keittiön nurkassa.

kolviis-b51.jpg

Davidilla oli ongelmia läksyjen kanssa. Kenzie yritti opettaa poikaa. Jostain syystä Davidin läksyt katosivat kuin tuhka tuuleen, ja pojan koulumenestys laski kuin lehmän häntä.

kolviis-b52.jpg

Yöllä puhkesi hurja ukkosmyrsky, ja pihakoivu syttyi palamaan. Arthurin mielestä paras keino torjua palon leviämistä oli pyöriä ympyrää ja huutaa kauhusta.

kolviis-b53.jpg

James oli vihdoin selvinnyt masennuksestaan. Uusi tyyli piristi häntä entisestään.

kolviis-b54.jpg

James päätti, että oli aika muuttaa pois kotoa ja aloittaa oma, itsenäinen elämä.

kolviis-b55.jpg

Alexander lähti yliopistolle, jotta hänelle ei kävisi kuten Jamesille.

kolviis-b56.jpg

Talo tuntui tyhjenneen huomattavasti, kun James ja Alexander olivat lähteneet. Isabella ja Kyösti lievittivät ikäväänsä tanssimalla.

kolviis-b57.jpg

David ja Isabella olivat parhaat ystävät.

kolviis-b58.jpg

Arthur alkoi olla varma siitä, että Kenzien puheet Allin liittymisestä Rodriquesin sukuun eivät olleet tuulesta temmattuja. Alli oli Arthurin syy elää.

kolviis-b59.jpg

Ilmeisesti Alli tunsi samalla tavalla Arthuria kohtaan.

kolviis-b60.jpg

David oli niin syvällä unten mailla, ettei kuullut yläkerrasta kantautuvia rakkauden ääniä.

kolviis-b61.jpg

"Alli! Odota vielä hetki!" Arthur huusi Allin perään, kun tämä oli lähdössä. "Minulla olisi yksi pieni kysymys.." Arthur sanoi ja laskeutui toisen polvensa varaan, "Tuletko vaimokseni?"

kolviis-b62.jpg

"Kyllä, rakkaani, tietenkin!" oli Alli vastannut, ja iltaan mennessä hän jo asui Rodriqueseilla.

kolviis-b64.jpg

Allin ja Arthurin kihlausta ei ehditty sen kummemmin juhlistamaan, sillä Isabellalla ja Davidilla oli synttärit.

kolviis-b65.jpg

Isabellasta kasvoi odotusten mukaisesti kaunis nuori neito. Hänelle tuli tietotavoite.

kolviis-b66.jpg

Ja Davidista kasvoi nuori alien, ja tavoitteeksi arpoutui suosio.

Mitäpä tässä turhia löpisemään, kuin että kohta on Rodriquesit kymmenennessä polvessa. :P Kiitos JIA, kun vastasit puolestani kysymykseen. Kommentoida saa, kuten aina ennenkin. 

sunnuntai, 19. huhtikuu 2009

34: Haaveiden täyttymys

kolmnel-a.jpg

James oli innoissaan tulevasta pikkusisaruksesta. "Kun se tulee tänne, mä voin leikkiä sen kanssa dinosaurusta!" James suunnitteli, "Sitten mä sanon murrurururur ja pidän käsiä näin!"

kolmnel-a1.jpg

Kenzie tahtoi olla yhtä hyvä puutarhuri kuin Willow oli ollut, ja turvautui samoihin apukeinoihin kuten äitinsä aikoinaan. Puut selvästi nauttivat hyvästä keskustelusta.

kolmnel-a2.jpg

James keskittyi hieman erilaisiin kasvatustoimiin. Hän pelasi Sporea ja kasvatti örkkejänsä kohti universumin valloitusta.

kolmnel-a3.jpg

Kenzie rakasti aurinkoisia arkiaamuja, kun talo oli tyhjä ja hänellä oli aikaa itselleen.

kolmnel-a4.jpg

Vauva ilmoitteli tulostaan kasvihuoneessa. Kenzie ilahtui kovasti; vaikka hän rakastikin vauvamasuaan, oli mukavaa päästä eroon ylimääräisestä taakasta.

kolmnel-a5.jpg

Kuutti ja Arthur olivat perheen älyköt. He keskustelivat usein henkeviä ja väittelivät esimerkiksi laman vaikutuksesta arkielämään.

kolmnel-a6.jpg

"Mutta muistahan poika, että elämästä pitää myös nauttia. Et saa antaa ylivertaiselle älyllesi liikaa valtaa, vaan sinun täytyy olla myös tavallinen teini", Kuutti sanoi ja ojensi Arthurille lahjan.

kolmnel-a7.jpg

"Vau, MP3-soitin!" Arthur iloitsi, "Kiitti!" Kuutti myhäili tyytyväisenä. "Latasin sinne sekä klassista musiikkia että tuoreimpia populäärimusiikin mestariteoksia", hän selitti.

kolmnel-a8.jpg

Rodriquesit söivät ainakin yhden aterian yhdessä päivittäin.

kolmnel-a9.jpg

Pian pöydässä olisi yksi lapsi lisää, sillä Kenzien synnytys käynnistyi.

kolmnel-a10.jpg

James ja Kyösti tulivat heti katsomaan vastasyntynyttä.

kolmnel-a11.jpg

Pikkuinen nimettiin Alexanderiksi, sillä hän oli poika.

kolmnel-a12.jpg

Arthurkin tuli katsomaan tuoretta pikkuveljeään. "En voi käsittää, kuinka suloinen hän onkaan", hän ihasteli.

kolmnel-a13.jpg

Sitten Arthur painui lukemaan vauvanhoito-oppaita, jotta Alex saisi parhaan mahdollisen kasvatuksen.

kolmnel-a14.jpg

Kuutti huolehti mielellään pikkuisesta. Arthur valmisti itselleen herkullista mansikkalimua, jonka avulla hän jaksoi opiskella entistä ahkerammin.

kolmnel-a15.jpg

Jamesin oli aika kasvaa.

kolmnel-a16.jpg

Pojalle arpoutui mammonatavoite, joka sopikin Jamesille kuin nenä päähän.

kolmnel-a17.jpg

James tahtoi olla illuusioiden mestari ja hämmästyttää koko maailmaa kyvyillään.

kolmnel-a18.jpg

Arthurin äly ja ulkonäkö viehättivät naapuruston neitoja. Samantha Rodriques oli Jacobin vanhin tytär.

kolmnel-a19.jpg

Arthur sai runotuntemuksellaan tytön kuin tytön polvet veteliksi.

kolmnel-a20.jpg

"Tiesitkö, että miehet pitää keskimäärin enemmän blondeista kuin muista naisista?" Arthur hurmasi Samanthan nippelitiedoillaan, "Mutta mua kyllä viehättää tummaveriköt eniten."

kolmnel-a21.jpg

"Tiedätkös", Samantha kuiskasi Arthurille, "Mua viehättää brunetet pojat enemmän kuin blondit. Ne ovat katsos sielultaan vähän synkempiä, ja sähän tiedät, että siitä mä tykkään."

kolmnel-a22.jpg

Samanthan viehtymys synkkiin sieluihin johtui siitä, että hän oli gootti.

kolmnel-a23.jpg

Alexanderilla oli synttärit, ja Arthur vastuullisena isoveljenä puhalsi kynttilät veljensä puolesta.

kolmnel-a24.jpg

Alex selvästi nautti synttäreiden tuomasta extrahuomiosta.

kolmnel-a25.jpg

Alexista kasvoi suloinen pikkupoika, jonka luonne ei poikennut isoveljien luonteesta pätkääkään: 8-4-10-7-6.

kolmnel-a26.jpg

Pienen kampauksenmuutoksen myötä Alexin sulous pääsi oikeuksiinsa.

kolmnel-a27.jpg

Kenzie tahtoi opettaa Alexille kaiken heti ja mahdollisimman nopeasti. Mahtimaidosta oli paljon hyötyä opetustehtävässä. "Sinä oletkin sitten viimeinen lapsi, jonka opetan kävelemään", Kenzie jutteli; hän ja Kyösti olivat päättäneet, että kolme poikaa oli tarpeeksi.

kolmnel-a28.jpg

Samaan aikaan Kuutti oli lähdössä viimeiselle matkalleen. Kyöstiä suretti vain se, että häneltä meinasi tulla housuun.

kolmnel-a29.jpg

Viikatemies kyllä mahtui vessaan, mutta hulatytöt jäivät seinän taakse lastenhuoneeseen tanssimaan.

kolmnel-a30.jpg

"Häivy jo!" Kyösti raivosi viikatemiehelle, "Toisilla olisi tarvetta päästä pytylle!"

kolmnel-a31.jpg

Kenzie opetti Alexin puhumaankin. "Yritäpä nyt ymmärtää, että ättä ei ole mikään sana", hän selitti, "Sinun pitää sanoa äiti."

kolmnel-a32.jpg

Puheharjoitusten jälkeen oli pottailun aika. Alexia potalla käyminen ahdisti.

kolmnel-b.jpg

Kenzie ja Kyösti olivat innokkaita siivoojia. Vessan lattian kuuraaminen oli kahdestaan helpompaa, ja samalla pystyi puhumaan mieltä painavista asioista, kuten Kuutin kuolemasta.

kolmnel-b1.jpg

Perheen piti kuitenkin koota itsensä suuresta surusta huolimatta, koska yksityiskoulun rehtori oli tullut vierailulle. James otti miehen vastaan.

kolmnel-b2.jpg

Arvovaltaiselle herralle tarjottiin tuoretta ahventa perunamuusin kera. Arthur viritteli sivistynyttä keskustelua.

kolmnel-b3.jpg

Kenzie esitteli taloa rehtorille, ja vessaan päättyneen kierroksen jälkeen rehtori ilmoitti, että James ja Arthur olivat pääseet yksityiskouluun. "Ja tähän loppuun minun täytyy vielä sanoa, että hienon miehen olette itsellenne saaneet", rehtori sanoi, "Hänhän osaa siivota, ja vielä mukisematta!"

kolmnel-b4.jpg

James tahtoi olla huippukunnossa, kun astelisi ensimmäisen kerran yksityiskoulun ovista sisään. Alexander ihmetteli, miksei James edennyt mihinkään, vaikka hän kuinka juoksi.

kolmnel-b5.jpg

Arthur ja James näyttivät hurmaavilta koulupuvuissaan kaikista finneistä huolimatta.

kolmnel-b6.jpg

Arthurin kannalta yksityiskouluun pääseminen oli vähän huonokin juttu, sillä Samantha kävi julkista koulua. Onneksi Samantha tuli mielellään usein Arthuria katsomaan.

kolmnel-b7.jpg

"Samantha", Arthur sanoi epävarmasti, "Musta tuntuu, että... Sä olet todella kiva, ja..."

kolmnel-b8.jpg

".. ja mä tahtoisin suudella sua." Sitten hän muiskautti kevyen pusun Samanthan huulille.

kolmnel-b9.jpg

Samantha vastasi suudelmaan varsin intohimoisesti.

kolmnel-b10.jpg

"Haluatko jäädä meille yöksi?" Arthur kysyi. "Joo", Samantha vastasi, "Eikös tyttöystävät joskus jääkin poikaystävilleen yöksi?"

kolmnel-b11.jpg

Samantha pääsi todistamaan Alexanderin synttäripäivää. Hän ei suhtautunut synttäreihin ihan yhtä suurella innokkuudella kuin muut Rodriquesit.

kolmnel-b12.jpg

Alexander muistutti melko paljon enoaan Gregorya.

kolmnel-b13.jpg

James ja Alex olivat läheisiä. Poikien leikit olivat aika rajuja, mutta pääasia oli, että kummallakin oli hauskaa.

kolmnel-b14.jpg

Arthur ja Samantha sen sijaan olivat rauhallisempia. He linnottautuivat yläkertaan keskustelemaan.

kolmnel-b15.jpg

Kyösti tähysteli mielellään tähtiä. Hän oli kuullut huhuja, että hedelmällisessä iässä olevia kaukoputkella katselevia miehiä kaapattaisiin avaruusaluksille. Ei Kyösti niihin uskonut. Mutta sitten hänet ympäröi sininen hohde, joka tuntui vetävän häntä korkeuksiin.

kolmnel-b16.jpg

"Ei, eiiii!" Kyösti kiljui varsin epämiehekkäästi, "Älkää viekö minua! En minä usko elämään avaruudessa! Kenzieeee! James! Arthur, joku, auttakaa minuaaaaa!"

kolmnel-b17.jpg

Valitettavasti kukaan ei ehtiynyt auttamaan. Kenzie tiesi, ettei hän olisi voinut tehdä mitään Kyöstin hyväksi. Hänen oma veljensa Jordan oli saanut alkunsa juuri alienkaappauksesta, ja Kenzie arvasi, että Kyöstikin palaisi takaisin kantavana. "Alex, isäsi on kaapattu avaruuteen", Kenzie selitti aivan rauhallisena nuorimmaiselleen, "Mutta kyllä hän palaa takaisin, älä pelkää. Äläkä hämmästy, kun huomaat, että isäsi on raskaana. Se on aivan normaalia alienkaappauksen jälkeen." Alexanderista asia ei kuulostanut mitenkään normaalilta.

kolmnel-b18.jpg

Arthur ei jaksanut vaivata päätään isänsä katoamisella, sillä Samantha oli täyttänyt hänen ajatuksensa.

kolmnel-b19.jpg

Nuoret päästivät sisäiset lapsensa valloilleen ja leikkivät koko yön pihalla.

kolmnel-b20.jpg

"Hmm.. Meniköhän se ufo tuonne Venuksen taa vai lähtiköhän se kohti Andromedan galaksia?" Kenzie yritti selvittää, minne Kyösti oli viety.

kolmnel-b21.jpg

Samantha ja Arthur olivat rakastuneita.

kolmnel-b22.jpg

Kesken pusuttelun talon ylle kuitenkin ilmestyi ufo. Arthur ei ollut uskoa silmiään, ja hän ryntäsi heti katsomaan lentävää lautasta.

kolmnel-b23.jpg

Ufo piti omituista ääntä ja vilkkui kuin valot diskossa.

kolmnel-b24.jpg

Ufo sylki sisältään Kyöstin, joka jäi maahan makaamaan järkytyksestä turtana.

kolmnel-b25.jpg

Kyösti nousi hitaasti pystyyn avaruusaluksen yhä leijuessa tien yllä.

kolmnel-b26.jpg

"Typerät avaruusoliot!" Kyösti kirosi noustuaan kokonaan pystyyn.

kolmnel-b27.jpg

"Kyösti!" Kenzie hihkaisi ja hyppäsi Kyöstin syliin, "Et usko kuinka minä kaipasinkaan sinua!"

kolmnel-b28.jpg

"No, nyt kun sinä mitä ilmeisemmin olet raskaana, vaikka meidän ei pitänytkään enää hankkia lapsia, niin mitä jos pistettäisiin elämä risaiseksi ja yritettäisiin omaa pikkuprinsessaa?" Kenzie ehdotti.

kolmnel-b29.jpg

Alexista oli hauskaa röyhtäillä mikrofoniin, sillä silloin ääni kaikui kauas.

kolmnel-b30.jpg

"Millaista oli olla avaruudessa?" Samantha kysyi aamiaispöydässä Kyöstiltä. "No, totta puhuen en muista oikeastaan mitään", Kyösti vastasi, "Ne alienit taisivat nukuttaa minut heti, kun olivat saaneet minut sisälle alukseen."

kolmnel-b31.jpg

Arthur ja Samantha olivat suloisia yhdessä, vaikka toinen oli gootti ja toinen älykkö.

kolmnel-b32.jpg

Arthur ja Samantha leikkivät huulillaan, kun James ja Alexander keinuivat.

kolmnel-b34.jpg

"Kyllä, raskaanahan sinä olet", Kenzie totesi, "Varauduhan synnytyksen tuskiin."

kolmnel-b35.jpg

Hetkeä myöhemmin Kenzienkin raskaus alkoi näkyä. "No niin, varauduhan synnytyksen tuskiin", Kyösti ivaili hymyillen.

kolmnel-b36.jpg

Ruudut olivat Rodriquesien raskausmuotia.

kolmnel-b37.jpg

"Erittäin mielenkiintoista", Arthur jutteli, "Mitä minä biologiasta tiedän, niin raskauden ei pitäisi olla mahdollista miehillä. Mutta tosi hienoa, että oot raskaana."

kolmnel-b38.jpg

Arthurilla ja Samanthalla oli hauskaa yhdessä.

kolmnel-b39.jpg

"Ehkä jonakin päivänä jompikumpi meistäkin odottaa lasta", Samantha suunnitteli.

kolmnel-b40.jpg

"Sä olet kyllä suloinen", Arthur sanoi.

kolmnel-b41.jpg

Rodriqueseilla oli kastelukone, joka valitettavasti oli rikki. Se ei kastellut pelkästään kukkia, vaan ruiskutteli vettä kaikkialle.

kolmnel-b42.jpg

James ja Arhur olivat yhä aika lapsellisia, mikä ei tietenkään ollut yhtään huono juttu. Kenziestä oli hauskaa katsella nuorukaisten leikkiä.

kolmnel-b43.jpg

"Oi, se taisi potkaista!" Kyösti iloitsi, ja mikrofoni vahvisti hänen äänensä niin, että kaikki varmasti kuulivat.

kolmnel-b44.jpg

Kenzien maha kasvoi melkoisen mahtaviin mittoihin.

kolmnel-b45.jpg

Seuraavana aamuna Kyösti sai kokea sen tuskan, jonka Kenzie oli jo kolmesti tuntenut.

kolmnel-b46.jpg

"Ponnista, ponnista!" Kenzie kannusti miestään.

kolmnel-b47.jpg

"Kenzie?" Kyösti sanoi epäröiden katsoessaan vauvaansa, "Jotain taitaa olla pielessä. Se on vihreä."

kolmnel-b48.jpg

"Ihan normaali pikkupoikahan se on, alienlapseksi", Kenzie lohdutti. Vihreä vauva nimettiin Davidiksi.

kolmnel-b49.jpg

Hetkisen päästä Kenzienkin synnytys alkoi. "Luulisi, että tuskaa oppisi sietämään, mutta ei se niin mene!" hän vaikeroi.

kolmnel-b50.jpg

"Kyösti, Kyösti!" Kenzie kiljui onnellisena, "Saimme vihdoin pikkuprinsessan!"

kolmnel-b51.jpg

"Tyttö! Vihdoin tyttö!" Kyöstikin iloitsi. Prinsessa sai nimekseen Isabella.

kolmnel-b52.jpg

Kenzie ja Kyösti nostivat maljan pitkäaikaisen haaveensa täyttymyksen kunniaksi: tyttölapsi oli ollut heidän suurin haaveensa Arthurin syntymän jälkeen.

Tinkerbellille tiedoksi, että Kenzien yöasu edesmenneen Miss Cutie Pien tuotantoa, ja nykyään sen löytää Sims 2 Graveyardista (http://sims2graveyard.com/download.html) linkin Miss Cutie Pie alta. :)

Nutta, lataaminen onnistuu, kun painat linkkiä, jossa lukee download tai [tiedostonimi].zip tai [tiedostonimi].rar. Lataamiseen tarvitset purkuohjelman, kuten IZArcin. Ladatut puretaan downloads-kansioon, joka löytyy the Sims 2-kansiosta. Siinäpä taisi olla lataaminen pähkinänkuoressa. :)

Ja ainahan saapi kommentoida.